Tästäpä onki aikaa kun ajatuksia päässyt ihan vapaasti omilla ehdoilla kirjottelemaan. Kirjoittelin bloggerissa aiemmin blogilla Life isn't a fairytale, mutta päätin jättää kirjoittelun joksikin aikaa... Tulihan sitä tietysti ikävä enkä malttanut olla palaamatta, on mulle kirjottaminen niin terapeuttista! Jospa kuitenki alottaisin pienestä esittelystä...
Oon siis Laura 19-vuotias nuori Lappeenrannasta kotosin, opiskelen tällä hetkellä viimeistä vuotta Pohjois-Karjalan ammattiopisto Outokummussa ja toukokuussa on tarkoitus valmistua ammattitanssijaksi, ja jep ei ammatti mistään yleisimmästä päästä..!
Miuta jaksaa auttaa ja tukea elämässä miun perhe, miun kihlattu ja hänen perheensä, rakkaat ystävät ja meiän hoopo koira.
Haluun elämäs jatkaa miu positiivista luonnetta, sillä meinaan pääsee pitkälle, tanssimista ja elämästä nauttimisesta ylipäätää. :)
Jokunen silmäpari ehkä hoksaakin, etten kirjota mitään tiettyä murretta, ja tämä siksi ettei miulla sellasta ole. Outkumpuun muutettuani Lappeenrannan murteen sekaan on sekottunut liuta erilaisia murteita ja sanoja, joista en pääse enää irti, mutta oon todennut että ehkei se ole niin justiinsa, kunhan suomea puhun ja kirjoitan niin uskon että suomalaiset miuta ymmärtää. Enkä itse mahda sille mitään, murteet vaan jotenkin jää tonne takaraivoon, ja kun suuni avaan niin sieltä saattaa tulla savoa, karjalaa ja muita murteita sekaisin. :D Se on kyllä omasta mielestä tosi erikoista, siis että vaikka on vuosikaudet puhunut jotakin tiettyä murretta tms, kun tapaa uusia ihmisiä jotka puhuu eri tavalla kuin sinä itse, että miten se tosiaan jääkin tuonne jonnekkin aivonystyröihin ja sitä alkaakin itsekkin höpöttämään ? Enkai ole ainokainen, kuka hupattaa eri murteita sekaisin ?
Tosiaan niin kun mainitsin, opiskelen viimeistä vuotta ammattiopistossa Outokummussa. Näin kolmannella vuodellahan on helppo sanoa että opiskeluvuodet ovat kuluneet nopeesti, mutten sanoisi ikinä että helposti. Rehellisesti sanottuna, Outokummussa viettämäni vuodet kuuluu varmasti tähän astisen elämäni vaikeimpiin vuosiin. Riemuissani olin kun kuulin, että miut valittiin tänne opiskelemaan, mutta kun miut tänne 16-vuotiaana tuotiin... Noh, sanotaanko näin että siinä sai alkaa miettimään elämistä ja itse elämää monella tapaa ihan uudelta kantilta. Se teki kyllä hyvää, en usko että olisin tälläseks ihmiseks kasvanu kotioloissa Lappeenrannassa, kun mitä tällä hetkellä nyt olen.
Tähän pieneen kaupunkiin mahtuu kaikenlaista, uskokaa pois. Vuosissa on ehtinyt sattua ja tapahtua, on tutustuttu omaan itseensä ja tanssijana tietysti omaan kehoonsa, on saatu ystäviä ketkä varmasti on ja pysyy elämässä täältä lähdettyäkin ja on ihmisiä keille toivon pelkkää hyvää mutten välttämättä tahtoisi enää tavata. Älkää käsittäkö väärin, eiköhän meillä kaikilla ole tiedossa niitä ihmisiä keiden kanssa emme halua olla tekemisissä. Kaikinpuolin tämä hyvin outo kumpu missä asustan vielä 3 kuukautta, on kasvattanut miuta hyvässä sekä pahassa.
Ja nyt, tyytyväisenä oon tässä päivässä. Kahden puolen vuoden tanssijan ammattiopinnot suoritettu, opinnäyte viimeisiä silauksia vailla valmis, kevään mittaan at-aineet tulee suoritetuksi, keväällä ammattitanssijan paperit kouraan, muutto Mikkeliin kihlatun ja koirun kanssa JEII ja siitäpä alkaakin uus vaihe elämässä.
Välillä sitä tulee mietittyä, että mitä tapahtui niille ajoille kun vielä hypittiin kavereiden kanssa syksyisin lehtikasoissa, riideltiin omista tavaroista isosiskon kanssa, joku pimpotti meidän ovikelloa ja kysyi äidiltä onko Laura kotona tai voiko Laura olla, saatikka kun sai olla äiskän hoteissa? Vuosi vuodelta aika vaan juoksee juoksemistaan, siksipä itse herättelin itteeni pari vuotta sitten, ehdinkö edes tajuta mitä päivässä olin tehnyt? Miulla oli paha tapa keskittyä joka päivä vaan tulevaisuuteen, en tajunnut elää siinä päivässä ja olla niissä asioissa täysillä mukana, mitä sinä hetkenä tein.
Omaksi parhaakseni sain otettua niskasta kiinni ja pääsin tähän 'elä hetkessä' fiilinkiin, ja voin suositella samaa herätystä monelle. Pienetkin asiat tekee elämisestä elämisen arvoista, ja tosissaan kaikki me lähdetään täällä ajallaan, niin eikös sitä keskityttäs nauttimaan näistä päivistä, mitä eletään. Haaveita pitää olla, välillä on kiva sulkeutua omiin unelmiin ja näin päin pois, mutta ei sen takia unoheta nykyhetkeekään.
Tällanen minä, lapsenmielinen nuori nainen, valtavan mielikuvituksen omaava positiivinen pikkuinen, rakkauteen ja onneen uskova, eläin -ja ihmisrakas mimmi. Toivon että rustaukseni ovat hauskoja ja ajatuksia herättävää luettavaa. Kivaa jakaa fiiliksiä!
Lopetan tämän kertaisen rustauksen tähän, painun saunaan ja piakkoin iltaunille, huomenna suunta kohti äidin hoteita hiihtolomalle. Kivaa loppuviikkoa kaikille ! :)
Oon siis Laura 19-vuotias nuori Lappeenrannasta kotosin, opiskelen tällä hetkellä viimeistä vuotta Pohjois-Karjalan ammattiopisto Outokummussa ja toukokuussa on tarkoitus valmistua ammattitanssijaksi, ja jep ei ammatti mistään yleisimmästä päästä..!
Miuta jaksaa auttaa ja tukea elämässä miun perhe, miun kihlattu ja hänen perheensä, rakkaat ystävät ja meiän hoopo koira.
Haluun elämäs jatkaa miu positiivista luonnetta, sillä meinaan pääsee pitkälle, tanssimista ja elämästä nauttimisesta ylipäätää. :)
Jokunen silmäpari ehkä hoksaakin, etten kirjota mitään tiettyä murretta, ja tämä siksi ettei miulla sellasta ole. Outkumpuun muutettuani Lappeenrannan murteen sekaan on sekottunut liuta erilaisia murteita ja sanoja, joista en pääse enää irti, mutta oon todennut että ehkei se ole niin justiinsa, kunhan suomea puhun ja kirjoitan niin uskon että suomalaiset miuta ymmärtää. Enkä itse mahda sille mitään, murteet vaan jotenkin jää tonne takaraivoon, ja kun suuni avaan niin sieltä saattaa tulla savoa, karjalaa ja muita murteita sekaisin. :D Se on kyllä omasta mielestä tosi erikoista, siis että vaikka on vuosikaudet puhunut jotakin tiettyä murretta tms, kun tapaa uusia ihmisiä jotka puhuu eri tavalla kuin sinä itse, että miten se tosiaan jääkin tuonne jonnekkin aivonystyröihin ja sitä alkaakin itsekkin höpöttämään ? Enkai ole ainokainen, kuka hupattaa eri murteita sekaisin ?
Tosiaan niin kun mainitsin, opiskelen viimeistä vuotta ammattiopistossa Outokummussa. Näin kolmannella vuodellahan on helppo sanoa että opiskeluvuodet ovat kuluneet nopeesti, mutten sanoisi ikinä että helposti. Rehellisesti sanottuna, Outokummussa viettämäni vuodet kuuluu varmasti tähän astisen elämäni vaikeimpiin vuosiin. Riemuissani olin kun kuulin, että miut valittiin tänne opiskelemaan, mutta kun miut tänne 16-vuotiaana tuotiin... Noh, sanotaanko näin että siinä sai alkaa miettimään elämistä ja itse elämää monella tapaa ihan uudelta kantilta. Se teki kyllä hyvää, en usko että olisin tälläseks ihmiseks kasvanu kotioloissa Lappeenrannassa, kun mitä tällä hetkellä nyt olen.
Tähän pieneen kaupunkiin mahtuu kaikenlaista, uskokaa pois. Vuosissa on ehtinyt sattua ja tapahtua, on tutustuttu omaan itseensä ja tanssijana tietysti omaan kehoonsa, on saatu ystäviä ketkä varmasti on ja pysyy elämässä täältä lähdettyäkin ja on ihmisiä keille toivon pelkkää hyvää mutten välttämättä tahtoisi enää tavata. Älkää käsittäkö väärin, eiköhän meillä kaikilla ole tiedossa niitä ihmisiä keiden kanssa emme halua olla tekemisissä. Kaikinpuolin tämä hyvin outo kumpu missä asustan vielä 3 kuukautta, on kasvattanut miuta hyvässä sekä pahassa.
Ja nyt, tyytyväisenä oon tässä päivässä. Kahden puolen vuoden tanssijan ammattiopinnot suoritettu, opinnäyte viimeisiä silauksia vailla valmis, kevään mittaan at-aineet tulee suoritetuksi, keväällä ammattitanssijan paperit kouraan, muutto Mikkeliin kihlatun ja koirun kanssa JEII ja siitäpä alkaakin uus vaihe elämässä.
Välillä sitä tulee mietittyä, että mitä tapahtui niille ajoille kun vielä hypittiin kavereiden kanssa syksyisin lehtikasoissa, riideltiin omista tavaroista isosiskon kanssa, joku pimpotti meidän ovikelloa ja kysyi äidiltä onko Laura kotona tai voiko Laura olla, saatikka kun sai olla äiskän hoteissa? Vuosi vuodelta aika vaan juoksee juoksemistaan, siksipä itse herättelin itteeni pari vuotta sitten, ehdinkö edes tajuta mitä päivässä olin tehnyt? Miulla oli paha tapa keskittyä joka päivä vaan tulevaisuuteen, en tajunnut elää siinä päivässä ja olla niissä asioissa täysillä mukana, mitä sinä hetkenä tein.
Omaksi parhaakseni sain otettua niskasta kiinni ja pääsin tähän 'elä hetkessä' fiilinkiin, ja voin suositella samaa herätystä monelle. Pienetkin asiat tekee elämisestä elämisen arvoista, ja tosissaan kaikki me lähdetään täällä ajallaan, niin eikös sitä keskityttäs nauttimaan näistä päivistä, mitä eletään. Haaveita pitää olla, välillä on kiva sulkeutua omiin unelmiin ja näin päin pois, mutta ei sen takia unoheta nykyhetkeekään.
Tällanen minä, lapsenmielinen nuori nainen, valtavan mielikuvituksen omaava positiivinen pikkuinen, rakkauteen ja onneen uskova, eläin -ja ihmisrakas mimmi. Toivon että rustaukseni ovat hauskoja ja ajatuksia herättävää luettavaa. Kivaa jakaa fiiliksiä!
Lopetan tämän kertaisen rustauksen tähän, painun saunaan ja piakkoin iltaunille, huomenna suunta kohti äidin hoteita hiihtolomalle. Kivaa loppuviikkoa kaikille ! :)
Ulkoilu on meidän neidin mieleen.
Tykkään sillon tällön kuvailla kaikenlaista.
Ikeassa ja Matkuksessa helposti vierähti 4 tuntia shoppaillessa. Tällä hetkellä tämä herraseni käy armeijaa, juhlittiin Kuopiossa vuosipäiväämme ennakkoon shopaten, hyvin syöden ja hotellissa rentoutuen.
Silja Linen laivareissut Tukholmaan on ollut meiän perheessä tuttua pienestä pitäen, viimeeksi käytiin elokuussa 2014 naisten kesken. Tukholmaan vaan ei kyllästy!
-LAURASWEET
