Grazie e arrivederci

Home sweet home... Toivottavasti kesän aikana tulee paljon kyläiltyä Lappeenrannassa.

Toukokuun viimeiset viikot on kirjaimellisesti hurahtanu käsistä. On pakattu, on väännetty viimesiä tehtäviä ja kokeita koulussa ja on pyöritty vielä täkäläisten kavereitten kanssa parhaan mukaan. Odotan kyllä hirmusen innolla valmistumista ja Outokummun taakse jättämistä, mutta osa miusta itkee jo nyt ikävää, onhan miulla täältä ihania ystäviä tarttunu talteen ja heitä tulee kauhean kova ikävä. Ja no, onhan elämästä kolme vuotta tässä kaupungissa ja näissä maisemissa vietetty, tottakai se on hiukan kummallista lähteä kun tänne on jo tottunut.

Tämä mun hassuttelutoveri täältä on tehny kyllä mun opiskeluajoista mitä vauhdikkaimpia ja hauskimpia, niin kun tulee myös tulevastakin yhdessä. Tulee kova ikävä. <3

Meidän koulutuksen kakkosluokkalaiset piti meille valmistuville juhlat, missä saatiin piirtää ja arvailla, esittää ammattilaisten improvalmiuksia ja tanssia ja nauraa yhdessä. Oli kyllä hirmusen hauskaa, kiitos kaikille. <3

Tänään olin viimeisellä ryhmänohjaajan tanssitunnillani. Oli niin kivaa improta ja tehä tuttujen ihmisten parissa pitkästä aikaa, vaikka tunnin päätteeksi olikin kauhean haikea olo ja oli kyyneleillä pidättelemistä. Yks asia mitä tässä illalla mietin, on että miten sitä onkin ollut niin kotiutunut ja pitänyt täällä tapahtuvia asioita ja ihmisiä itsestäänselvyytenä tietyllä tavalla, mutta nytkun lähdön aika koittaa sitä tuntee vaan haikeutta ja kiitollisuutta kaikesta. Uusien asioiden oppimisesta, tanssin maailman avautumisesta itselleen, jakamisesta ihmisten kanssa, ystävistä joita on tarttunut vuosien varrella ja siis ylipäätään kaikesta mikä on miuhun itseeni vaikuttanut. Oon muutamalle ystävälle joskus sanonutkin, että opiskelu täällä on ollut erittäin rankkaa, mutta se on kasvattanut miuta niin paljon. En uskoisi että olisin tällänen ihminen kun oon nyt, jossen olisi muuttanut pois äitin luota 17-vuotiaana. Rehellisesti sanottuna, jos koskaan niin nyt on aika olla ylpeä ittestäni ja niin kyllä olenkin.

Viimoisia siis viedään, huomenna on viimeinen koulupäivä miulla, sitten saankin pakkailla ja siivoilla kämppää, perjantaina on koulunjuhlat täällä ja lauantaina sitten juhlat perheen ja ystävien kera, can't wait. Sitten alkaakin uusi luku miun elämässä, huuurjaaaa...

Viikonloppuna pääsee myös taas kiusaamaan näitä söpöläisiä, iihaanaaa.

-LAURASWEET

Hyvän äidin ominaisuudet

Tämän kaltaisia aiheita on sosiaalinen media täynnä. Kuinka tulla hyväksi äidiksi, onko olemassa hyviä ja huonoja äitejä tms. Olen itse viimeisen vuoden aikana myös itse miettinyt paljon kyseistä asiaa, ja tänään tämä äiti- aihe nostatti aikamoisia tunteita itsessäni.

Katsoin tänään livin kanavalta Älyttömät Äidit- ohjelmaa, ja siinä tosiaan oli aika älytön meininki äideillä. Ohjelmassa kuvattiin ja kerrottiin kahden amerikkalaisperheen arjesta, painottuen perheenäidin käytökseen ja kasvatustapoihin.

Toinen äideistä oli kaunis, erittäin tälläytynyt kiharahiuksinen nainen, jolla oli kaksi alle 12-vuotiasta tyttöä. Kyseinen nainen oli yksinhuoltaja, pisteet siitä, joka kaipasi kovasti vierelleen rakastavaa miestä. Rakkaudenkaipuinen nainen etsi seuralaisia nettitreffi-palveluista ja kävikin päivittäin treffeillä erilaisten miesten kanssa, joka oli naisesta täysin fine, täytyihän hänen lastensa ohella huolehtia myös omista tarpeistaan. Vanhempi tytär kertoi avoimesti, kuinka hän ei kaivannut äidilleen miestä, kuinka äiti jatkuvasti treffailee pääpointtinaan ulkonäkö. Tähän tokaisi suorasanainen neiti ettei ulkonäkö ole tärkein asia, eikä suhdetta voi kehittää ulkonäön ympärille. Hyvin sanottu pikkuneiti, hyvin sanottu. 
Tytöt yrittivät hakea äitinsä huomiota, turhaan. Ohjelman kuluessa, tytöt menivät rohkeasti puhumaan äidilleen että tästä on tultava loppu. Äiti aluksi hämmästeli, kuinka paljon hänen tekonsa vaikuttivat lapsiinsa negatiivisesti, mutta kuten monet ohjelmat, tämänkin lopussa äiti nautti tyttäriensä seurasta ja lupasi keskittyä vain ja ainoastaan heihin.

Toisen perheen äidillä oli kaksi teiniikäistä lasta ja esikoinen, joka oli jo nuori aikuinen. Perheen isä pyöritteli silmiään vaimonsa huolenpidolle, joka omasta mielestänikin oli aivan liikaa. Äidin täytyi lasten poissaollessa kotoa varmistaa tekstaten ja soitellen, vähintään puolentunnin välein varmistaa, ovathan lapset yhä hengissä. Enkä nyt puhu sellaisesta herttaisesta hössöttäjästä, vaan negatiivisesta, itsepäisestä ja äkäisestä äidistä, joka vain oli peloissaan lastensa puolesta, turhaan tietysti. Keskimmäisen tyttärensä äiti haki kahvilasta kotiin, koska tyttö ei ollut vastannut hänen kahteen viestiinsä viidessä minuutissa, tytär ei vain ollut huomannut viestejä jutellessaan ystäviensä kanssa. Perheen nuorin, halusi harrastaa amerikkalaista jalkapalloa. Ensimmäisessä pelissään pallo käsissään poika kaadettiin maahan vastustajan hyökätessä, ryntäsi äiti huutaen kentälle poikansa nimeään kauhuissaan. Yllätyttekö kun kerron, poikaapa ei ollut sattunut yhtään, mutta äiti totesi että tämä oli nyt tässä ja raahasi poikansa kotiin. Poika siskoineen nolostuivat, kun joukkueen muun jäsenet naureskelivat perheelle. Ohjelman kuluessa tässäkin perheessä, keskimmäinen lapsi otti härkää sarvista ja kertoi äidilleen tunteistaan, joka saattoi olla ratkaiseva tekijä. Äidin silmät aukesivat, tai ainankin puhdistuivat rähmästä. Äiti antoi lapsilleen hiukan enemmän omaa tilaa ja antoi heidän kasvaa ja kokea maailmaa, tarkasti edelleen kuitenkin vahtien.

Katsoessani perheitä, en voinut olla ärsyyntymättä kyseisistä äideistä. Kummassakaan perheessä, äidit eivät ymmärtäneet lapsiaan tavalla, jota lapset äideiltään kaipasivat. Mietittyä kuitenkin, tunsin empatiaa molempia äitejä kohtaan. Hei, eihän kukaan äideistä halua lastensa kokevan mitään ikävää tai pahaa maailmassa, mutta faktat pöytään. On asioita, joihin kukaan meistä ei voi vaikuttaa vaikka kuinka toivoisit ettei pahoja asioita tapahtuisi. Elämässä niiltä ei voi välttyä, se täytyy muistaa.

Entäs treffiäiti... Yksinhuoltajuudelle pisteet kuten mainitsin, great. Mutta monet meistä naisista kaipaa tukea, turvaa ja rakkautta toiselta ihmiseltä, joka olisi siinä vierellä arjen touhuissa ja tohinoissa. Mutta hei, eikös joku ole joskus sanonut, että rakkaus tulee omalle kohdalleen kun sitä vähiten odottaa, eikä niin että kaivamalla kaivat sitä väkisin elämääsi. Voi sekin toimia toki, mutta itse uskon että asiat tapahtuvat omalla painollaan.

Miksi siis äiti aihe, enhän edes itse ole äiti. Jep en ole, vielä. Hih. 

Miksei. Ihmisiä on paljon, on isiä on enoja on tätejä on äitejä on mummoja on ukkeja on vaikka mitä. Miulle ihmiset on aina mielenkiintoinen puheenaihe, meitä on kaikenlaisia niin järjettömästi. En vielä aikoihin itse tule olemaan äiti, mutta pienenä tokaisin siskoni kaverikirjaan että haluan isona olla hyvä äiti ja se tulee olemaan miun päätavoite joskus. Äidit on ihania, äidit on supereita. 

Mutta vielä kysymys... Onko maailmassa tosiaan huonoja ja hyviä äitejä. Itse en välttämättä luokittelisi asiaa niin, sanoisin ennemmin että toisille äitiys on luonnollista, toisille äitiys kasvaa aikanaan ja toisille äitiys ei välttämättä ole se oma juttu. Kunhan jokaikinen nainen vain pohtii ja miettii, mikä on se oma juttu. Äitiys on iso ja uskomaton asia siinä missä isyyskin, muttei must to do- asia jossei sitä itselleen kaipaa. 

On hyvä silloin tällöin miettiä ja muistella, mitkä asiat itselleen ovat elämässä tärkeitä tai mitä odottaa elämältä.

Jaan tässä omani. Maailman näkeminen. Opettaminen ja jakaminen. Oma perhe. Rakkaus. Terveys. Onnellisuus.

 -LAURASWEET