Kansainvälinen tanssinpäivä 2015

Hyvää kansainvälistä tanssinpäivää kaikille. :) 

Kuulin tänään opettajani lukemana tämän vuoden julistuksen, jonka halusin jakaa täällä blogissa, itse pidin siitä kovasti ja pidän sitä ajatuksia herättävänä. Kursiivilla olevat sanat ja lauseet ovat miulle merkittäviä, ajatuksia herättäviä ja pystyn samaistumaan niihin. Lukekaa, tällä julistuksella on hieno sanoma.

Kansainvälisen Tanssin päivän julistus 2015

Tanssityylejä on niin paljon, että niitä on turha ruveta kaikkia luokittelemaan. Ajattele Carmen Amayaa, Valeska Gertiä, Suzushi Hanayagia, Michael Jacksonia – kaikki aivan erilaisia tanssijoita, mutta kaikissa on kyse energiasta. Koreografia on turbiini, joka muuntaa energian tanssin pyörteeksi. Kun koreografia muuntaa energiaa liikekieleksi, näemme muodonmuutoksia: Pina Bausch muuttuu tanssiessaan rukoilijasirkaksi, Raimund Hoghe on kuin pieni mutta väkevä koppakuoriainen, flamencotanssija Vicente Ascuderosta tulee teräväliikkeinen sauvasirkka tai itse Bruce Lee on kaikkialle ulottuva tuhatjalkainen. 

Voi kuulostaa liioittelulta, mutta ensimmäisen duettoni tanssin äitini kanssa, kun hän oli raskaana kahdeksannella kuulla. Vaikka tanssinkin melkein aina yksin, kuvittelen, että menneisyyden henget tanssivat kanssani enkä olekaan ”yksinäisyyksien tanssija”, niin kuin Georges Didi-Huberman1 kirjassaan kirjoitti. Lapsena en pitänyt tanssimisesta. Se oli kuitenkin luontaista ja helppoa minulle, lähes vaistonvaraista. Ajan kuluessa tajusin, että tanssi teki minulle hyvää. Se oli kuin lääkettä, se auttoi minua voittamaan ujouteni ja teki minut avoimeksi. Lopulta tanssista tuli minulle pakkomielle, joka vie kaiken aikani. Tanssin koko ajan. Silloinkin kun en liiku, mieleni tanssii ja kuljettaa minut pois ympäröivästä todellisuudesta toisiin maailmoihin. Jos istun sohvalla omissa ajatuksissani, tyttäreni Milena tokaisee: ”Isä, älä taas tanssi!”

Katson ihmisiä, jotka kävelevät kadulla, heilauttavat kättään, liikkuvat omalla persoonallisella tyylillään ja erilaisissa ryhmissä – ja tajuan, että he kaikki tanssivat! Tietämättäänkin he tanssivat. Haluaisin huutaa koko maailmalle: Me tanssimme kaikki! He jotka eivät tanssi, heillä menee huonosti – he ovat kuolleita, he eivät tunne eivätkä kärsi! 

Pidän sanasta fuusio. Sillä markkinoidaan usein tietynlaista tyyliä tai brändiä, mutta tärkeämpi on sen merkitys, jossa kaksi erilaista atomiydintä yhtyy yhdeksi. Syntyy cocktail, jossa yhdistyvät kuuluisan härkätaistelijan Juan Belmonten tukevasti maassa seisovat jalat, Isadora Duncanin ilmavat kädet ja Chunkin hyllyvä vatsa kulttielokuvassa Arkajalat (The Goonies, 1985). Näistä aineksista sekoittuu väkevä ja hyvänmakuinen juoma, joka on rikas, karvas tai juovuttava. Meidän traditiomme on tällainen cocktail – alkuperämme on sekoitus ja vain puhdasoppiset kuvittelevat, että salaista reseptiä ei saa paljastaa. He ovat väärässä: rodut, uskonnot, poliittiset järjestelmät ja kaikki sekoittuu maailmassa. Tanssia voivat kaikki yhdessä! Jos ei sylikkäin, niin ainakin rinnakkain. 1 Georges Didi-Huberman, Le Danseur des solitudes, Les Editions du Minuit 2006. Kirja Israel Galvánista.

Haluaisin omistaa tämän Kansainvälisen tanssin päivän ja nämä sanat jokaiselle, joka jossakin päin maailmaa tanssii juuri nyt. Ja haluaisin heittää leikillisen haasteen kaikille tanssijoille, muusikoille, koreografeille, tuottajille ja kriitikoille: Päättäkäämme tämä juhlapäivä tanssimalla kuten Béjart, tanssimalla isosti ja ylpeästi, tanssimalla Ravelin Bolero. Tanssikaamme se yhdessä!

Israel Galván

Miulle tanssi on päivänselvä asia. Ala-aste ikäisestä asti siitä kiinnostunut, sitä harrastanut ja sieltä asti on vaan ollu selvää, mitä elämässäni haluan tehdä. Nautin esiintymisestä ja muille jakamisesta. Haluan tanssijana kuulla ja tuulla kuulluksi. 
Mie uskon myös että jokaikinen ihminen voi ja osaa tanssia, ihan yhtälailla kuin kävelläkin. Tanssia on monenlaista, niinkuin julistuksessakin mainitaan, eikä miestäni kukaan voi määrittää, mikä on tanssia ja mikä ei, tanssi on.

Yks asia miulle on varmaa. Tapahtuu tai teen elämässä sitten mitä vaan, tanssi ja tanssiminen on ja pysyy aina mukana. Ja siitä mie tuun aina pitämään kiinni.

Sanoisimpa siis ihmiset teille, treenatkaa, käykää tanssitunneilla, jammailkaa kotona, jammailkaa baareissa, liikkukaa päättömästi, juoskaa, nostakaa volat kaakkoon, ottakaa tilaa, mikä ikinä on se teidän juttu ja nauttikaa.

Oma tanssikuvani opinnäytteestäni Increase. Kuvan nappasi Egon Tiik.

-LAURASWEET

Kevättä rinnassa

... vaikka täällä Pohjois-Karjalassa vähän väliä vielä jaksaakin sataa räntää ja lunta, hrrrrr. Eipä siitä sen enempää.

Koska jaksaahan se aurinkokin paistaa.

Kevään mittaan on itsekin alkanut reipastua. On tullut nähtyä ystäviä enemmän, tehtyä pitkiä lenkkejä ja okei, myöskin panostettu astetta enemmän koulutehtäviinkin. Mutta kun kerta ahkeroitukin on niin saahan sitä välillä irrotella... vai mitä.

Tämän vuoden alku on omalla kohdalla ollut hiljaista ''juhlimisen'' suhteen. Ystävät totes pari viikkoa sitten että on aika nostaa yhdeksi illaksi volat kaakkoon ja pitää hauskaa yhdessä. Niinhän me pidettiin. Juttua ja naurua riitti porukalla pitkästä aikaa ja myöhemmin meiän seuraan liittyi vielä kaksi seuralaista jotka tais vaan lisätä volaa, mutta mikä ettei. 

Huonona puolena sanoisin, että aina kunnon illanvietot kuluu kauheen nopeesti ohi. Seuraavana  viikonloppuna eräs rakas ystävä, joka tuostakin kuvasta löytyy, totesi että eiköhän viiiielä nosteta volat kaakkoon ja niin ne sitten nostettiin. Taas. Ja taas, oli hauska ilta. Tapahtumarikas, nauruntäyteinen mutta hauska ilta.

Nää on parhaimpia. Uskokaa pois.

Mantan kanssa saatiin myös vihdoin ja viimein aikaiseksi mennä kylään tämän vuoden uuden ystävän luokse. Manta hiukan innostui asunnossa olleesta lemmikkipupusta ja noh... Onneksi pupu oli vessan turvissa piilossa, mutta pikkanen tais säikähtää aikalailla. Ja kyllä vähän palo käpy kämpässä olleella koira neitokaisellakin, kun Manta touhotti ja vouhotti, mutta rauhotuttuaan taisivat tytöt ainakin tulla hyvään juttuun. Iltakävelyllä tytöt juos ja leikki tyytyväisinä ja sain napattua hyviä kuvia uusista kaveruksista.

Kaivoksella vahtivuorossa.

Tällä mimmillä on miun mielestä ihan uskomattoman kaunis väri.

Viime viikonloppuna Manta pääs uuelle kyläily reissulle tutun ystävän luo, kun ukkojen piti päästä pelaamaan änäriä... no mikäs siinä. Manta löysikin sitä paitsi jotain hauskaa, meinaan vinkulelun. Manta on tosi nirso leikkimään millään, aikasemmin jaksoi enemmän leikkiä mutta nykyään aina vaan vähemmän. Ellei ruokaa lasketa, sillä on aina hauska leikkiä.

Ehkä Manta luuliki, että tuo oli oikea possu.

Nyt on senkin puoleen ihanaa, kun viime viikonloppuna, tänä viikonloppuna ja ensi viikonloppuna pääsee viettämään aikaa Jeremian kanssa. Oikeestaan Jeremian armeijan aikana ollaan nähty useammin, kuin ennen armeija aikaa. Mitä ei kumpikaan osattu yhtään odottaa, mutta ollaan oltu iloisesti yllättyneitä molemmat. Ensi viikonloppu onkin jännää aikaa meille, kun aletaan viemään ensimmäisiä tavaroita ensimmäiseen yhteiseen kotiimme ja meistä tulee virallisesti avopari. <3 Sitä ollaan kyllä odotettu ja noh, vielä saadaan odottaa kun miulla koulu kesken ja hänellä taas armeija kesken, että vastahan kunnolla päästään yhdessä olemaan juhannuksen tienoilla, mutta jostainhan se pitää aloittaa. Ollaan niin innoissamme, ehkä vähän jännitetäänkin. Ollaan tunnettu vuoskaudet ja ollaan aina oltu välimatkan päässä niin on tää kyllä tosi iso muutos... mutta ollaan me kyllä valmiita siihen. Manta varsinkin. Kesästä tulee upea kun saadaan olla kaikki kolme yhdessä. Ja mikä parasta, Lappeenrantaankaan tai saatikka Ristiinaan ei ole pitkä matka, joten varmasti tulee enemmän nähtyä perhettä ja ystäviä. Oii kesä kesä kesä...

Manta ottaa ainankin kaiken ilon irti keväästä. Aina kun tullaan lenkiltä, neiti ei edes tarjoudu ulko ovelle vaan jää istumaan pihalle katolle vieven tikkaitten alle koska mimmi tietää, että siihen hänet on laitettava hihnasta kiinni. Jos sää vaan sallii, annan kyllä tytön olla ulkona, vien vaan kupit ja puruluun hälle mukaan. Antaa toisen nauttia, nukuttaapahan öisin hyvin.

Manta on tosiaan linssilude kun sille päälle sattuu.

Ja nurmella ja hiekallakin kelpaa möyriä.

Ihanaa kun on perjantai, oon ollut aikamoisessa flunssassa koko viikon ja nytkun Jeremia tulee viikonlopuksi lomille, voin hyvin ojentaa herralle käteen hihnan jonka päässä on onnellinen koira, vilkuttaa heille ikkunasta hyvät lenkit ja ottaa vaikka pienet nokoset. Tai päntätä ruotsia. 

Nyt hihittelen hiljaa yksinäni kun Manta on päikkäreillä ja ilmeisesti näkee taas ihania unia, tassut vipattaa siihen tahtiin, ahhahahah.

Kivaa viikonloppua kaikille, toivotaan että aurinko alkais kunnolla lämmittämään.

-LAURASWEET

F.L.Y First love yourself

Tällä kertaa postaus kertoo ja pohtii ihmisen kasvamista ja sen saloja. Miusta tää aihe on ainainen syvän keskustelun ja pohdinnan aihe, ja halusin jakaa täällä omia kokemuksia ja ajatuksia kyseisestä asiasta.

Ensinnäkin. Mie uskon että ihmisen kasvu, niin kirjaimellisestikin kuin lapsesta aikuiseksi, kestää läpi elämän. En usko että oppiminen loppuu koskaan, tai että kukaan olisi täysin valmis asioihin, joita meiän ympärillä sattuu ja tapahtuu. 

Toisekseen. Oli ihminen minkälainen hyvänsä, elämä tuo eteen varmasti kaikille meille sellasia asioita, mitä ei olla osattu odottaa tai mihin ei olla varauduttu. Elämä kaiken kaikkiaan tuo meille kaikille erilaisia, mutta mitä ihmeellisimpiä asioita eteen, niin hyvässä kuin pahassa. Paljon iloisia ihania tapahtumia, kuin surullisia, traagisia ja meitä ihmisiä pahasti hämmentäviä asioita. Miten me sitten jaksetaan tätä kaikenkirjavaista menoa ja meininkiä... Tukea ja apua saa ympäriltä nykypäivänä helposti, perhe, ystävät ja ammatti ihmiset ovat sitä varten, ettei kaikkea tarvitse eikä pidä kestää yksin. Kuitenkin aihe, mitä haluan tällä kertaa avata teille, on itseluottamus. Sitäkin me tarvitaan jonkun verran, jokaikinen.

Mie oon pitkälti aina ollut aika epävarma itsestäni. En oo ottanut oikein tolkkua itsestäni, siis oppinut täysin tuntemaan ja ymmärtämään, saatikka rakastamaan itseäni. Se on ollut tosi hankala aihe aina. Aikoinaan, kun piti kuvailla itseään, en tosiaankaan osannut sanoa itsestäni mitään. En tiennyt mitä sanoisi. 

Miulla on aina ollut tietyt ihanat ihmiset elämässä, jotka on jaksanu tukea ja auttaa, mikä on tosiaan ollut enemmän kuin huippua. Oli päiviä, jollon olin tosi itsevarma ja rohkea, mutta se oli vaan hetkellistä. Tunne tuli mutta nopeasti myös meni. Ajattelin monesti tarvitsevani jotakin, mikä tietyllä tavalla potkaisisi persuuksille ja herättäisi sen itsevarman, vahvan tunteen sisälläni mitä kaipasin kipeästi. Tajuan nyt jälkeenpäin, että tuo potku miulle oli itsenäistyminen, sekä rakastuminen.

Muutto omilleen oli rankkaa, tosin kesti muutama kuukausi ennen kuin edes ymmärsin että nyt tosiaan ollaan omillaan. On ollut hauskaa, on otettu ilo irti omillaan olosta, on otettu vastuuta, on opittu taloudellista puolta ja on koettu myös niitä einiinkivoja- itsenäisyyden asioita. En missään nimessä väitä, että itseluottamus kasvoi heti omille päästyäni, päinvastoin. Olen ollut omillani vajaat kolme vuotta, ja nyt pikku hiljaa, tunnen olevani itsevarmempi, vahvempi ja voisin jopa sanoa rakastavani itseäni.

Rakastumisessa ja vakiintumisessa miulla oli aina pääasiana, että toisella osapuolella on kaikki hyvin. Aina mitä vaan toisen eteen. Tuota ajatusta en ole muuttanut enkä muuta, mutta täytyyhän sitä itsestäkin huolta pitää. Suhteesssa on kaksi osapuolta, molemmat yhtä arvokkaita. Aina. Suhde toimii, kun pietään huolta toisistamme, unohtamatta pitää huolta itsestämme. Ainakin meillä näin. 

Mitä se siis vaatii, saadakseen itseluottamusta ja rohkeutta. Hyvin henkilökohtaista, jokaiselle ihmiselle toimii omanlaiset asiansa, mutta miettiessäni tätä väittäisin että näillä asioilla on suurta vaikutusta tai apua itseluottamukseen. Puhuminen asiasta. Jakaminen muille. Avun ja tuen vastaanotto. Itseluottamuksen puutteen hyväksyminen. Tahto kasvattaa itseään. Asioiden teko, jotka ilahduttaa itseään. Perhe. Ystävät. 

Mietippä hetki itsekseen. Mitä mieltä olen itsestäni ja miten kuvailisin itseäni. Olenko kaunis tai komea. Olenko tyytyväinen ja ylpeä itsestäni. Osaanko nauraa itselleni. Rakastanko itseäni.

Otan tässä rakkauden puheeksi, koska miulle se on mitä suurin voima. Rakkautta voi tuntea monta erilaista ja se me kaikki varmasti tiedetään. Perhe, ystävät, lemmikit, harrastukset ja kiinnostuksen kohteet herättävät suuria kiintymyksen tunteita. Mutta rakastaessamme erilaisia ihmisiä tai asioita ympärillä, muistetaanko me rakastaa itseämme. En ennen oikein ymmärtänyt sitä, mutta nyt sanoisin vahvasti kaikille muistutuksena ja ajatuksena, että jotta voit rakastaa muita, on sinun opittava ensin rakastamaan itseäsi juuri sellaisenaan kuin olet. Tuota saan jauhaa itselleni useasti ja suosittelen samaa lämpimästi kaikille.

Tukiverkon joka muodostuu itsensä ulkopuolisista asioista ja itserakkauden omaaminen, on mitä rikkainta elämässä. Sitä tarvitaan. Sitä saa muistutella silloin tällöin itselleen. Kehu. Kiitä. Muistuta. Ota omaa aikaa. Hymyile. Muista, että elät täällä itseäsi varten.

Tämän luettuanne, rohkaisisin kaikkia kuuntelemaan lempibiisinne ja jammailemaan sen tahtiin ja todetkaa itsellenne, että oon kyllä hyvä tyyppi. Hyvin helppoa.

Jättäkää ihmeessä mielipidettä, kommenttia tai omia kokemuksia kyseisestä aiheesta, mielelläni kuulisin muiden ajatuksia.

P.S. Love yourself because you're worth it.

-LAURASWEET

Extempore pääsiäinen

Pääsiäinen oli huippu. Rentouttava. Täynnä naurua ja rakkautta. Ja kaikki tämä, oli täysi yllätys.

Jeremian kanssa oli tarkoitus vaan viettää rento, tosi iisi pääsiäinen  täällä Outokummussa, leväten ja hyvin syöden. Herran ollessaan matkalla tänne torstaina tuli watsapissa viesti häneltä, että lähdettäisiinkö pääsiäiseksi heiän perheen mökilleen. Vastausta ei tarvinnut kaivella kauaa, ehottomasti halusin päästä Outokummun maisemista rentoutumaan ja viettämään aikaa huippuihmisten pariin. Asia oli siis aikalailla selvä, perjantaina Jeremian isä ja pikkusisko tuli hakemaan meiän kolmikon Okusta ja pikimmiten nokka kohti Heinävettä.

Mie oon kerran aikaisemmin käynyt kyseisellä mökillä viime kesänä. Tuntu hyvältä päästä vaihtamaan maisemaa, ja varsinkin niin mieluiseen kuin tämä mökki. Oltiin suunniteltu, että palattaisiin sunnuntaina takaisin, mutta useampi taho taisi tehdä hyvin selkeäksi kiinnostuksensa palata takaisin Outokumpuun, joten kuski armahti meitä ja päätettiin lähteä vasta tänään maanantai aamuna. Sehän kelpasi, tosin olisin yhä voinut jäädä sinne...

Joka tapauksessa tekemistä riitti. Vaihdettiin porukalla kuulumisia puolin ja toisin, pilkittiin, saunottiin, nostettiin maljaa pääsiäiselle ja yhdessä ololle ja naurettiin pitkälle yöhön. Tyttö oli ensimmäistä kertaa tällä mökillä ja rakastui ikihyviksi. Oli superhauskaa päästä jolkottamaan metsään ja haistelemaan uusia hajuja, tallustaa jäällä, tutkia ''oman'' mökin ja naapuri mökin pihaa, tavata uusi tuttavuus ja parhaimpana se, että iso porukka kasassa kaikki valmiina rapsuttamaan likkaa.

Tytöllä alkaa olla karvanlähtö aika ja sepä jos mikä jaksaa kutittaa kokoajan.

 

 

Laiturin alla tais vilistellä pikkusia kavereita ja likka vahtikin tomerana ja päästi välillä itkua ja uskomatonta mutta totta, jopa haukahti.

 

 

Oli siis tosiaan yllätyshyvä pääsiäinen meillä ja siitä nautittiin täysin rinnoin. Sydäntä jaksoi lämmittää nauru ja perhe. Nyt onkin kiitollinen, levännyt erittäin hyvä olo ja voimia keränneenä pitäisi taas jaksaa arkea. 

 

 Pilkkimässä käytiin ainankin kahtena päivänä, lauantaina oli aika hiljaista, mutta sunnuntaina saalista tulikin kaikilta pilkkijöiltä.

  Tyytyväiset. Onnelliset. Rakkaat. <3

 

 

Arkeen mahtuukin nyt viimeinen jakso at-aineita koulussa ja vanhan kämppiksen, hyvän kaverin opparin tekemistä. Hän halus tehdä tanssimusiikkivideon, jossa mie oon tanssijana ja hauskaa on kyllä tehdä hommia yhdessä. Kuvaukset on jo aloitettu ja ollaan ihan hyvällä mallilla. Kaverini innostui ottamaan kuvia miusta viime viikolla jota ajattelin jakaa myös täällä. Miusta kuvat on hyviä ja tosi hauskoja.

 

-LAURASWEET