Tällä kertaa postaus kertoo ja pohtii ihmisen kasvamista ja sen saloja. Miusta tää aihe on ainainen syvän keskustelun ja pohdinnan aihe, ja halusin jakaa täällä omia kokemuksia ja ajatuksia kyseisestä asiasta.
Ensinnäkin. Mie uskon että ihmisen kasvu, niin kirjaimellisestikin kuin lapsesta aikuiseksi, kestää läpi elämän. En usko että oppiminen loppuu koskaan, tai että kukaan olisi täysin valmis asioihin, joita meiän ympärillä sattuu ja tapahtuu.
Toisekseen. Oli ihminen minkälainen hyvänsä, elämä tuo eteen varmasti kaikille meille sellasia asioita, mitä ei olla osattu odottaa tai mihin ei olla varauduttu. Elämä kaiken kaikkiaan tuo meille kaikille erilaisia, mutta mitä ihmeellisimpiä asioita eteen, niin hyvässä kuin pahassa. Paljon iloisia ihania tapahtumia, kuin surullisia, traagisia ja meitä ihmisiä pahasti hämmentäviä asioita. Miten me sitten jaksetaan tätä kaikenkirjavaista menoa ja meininkiä... Tukea ja apua saa ympäriltä nykypäivänä helposti, perhe, ystävät ja ammatti ihmiset ovat sitä varten, ettei kaikkea tarvitse eikä pidä kestää yksin. Kuitenkin aihe, mitä haluan tällä kertaa avata teille, on itseluottamus. Sitäkin me tarvitaan jonkun verran, jokaikinen.
Mie oon pitkälti aina ollut aika epävarma itsestäni. En oo ottanut oikein tolkkua itsestäni, siis oppinut täysin tuntemaan ja ymmärtämään, saatikka rakastamaan itseäni. Se on ollut tosi hankala aihe aina. Aikoinaan, kun piti kuvailla itseään, en tosiaankaan osannut sanoa itsestäni mitään. En tiennyt mitä sanoisi.
Miulla on aina ollut tietyt ihanat ihmiset elämässä, jotka on jaksanu tukea ja auttaa, mikä on tosiaan ollut enemmän kuin huippua. Oli päiviä, jollon olin tosi itsevarma ja rohkea, mutta se oli vaan hetkellistä. Tunne tuli mutta nopeasti myös meni. Ajattelin monesti tarvitsevani jotakin, mikä tietyllä tavalla potkaisisi persuuksille ja herättäisi sen itsevarman, vahvan tunteen sisälläni mitä kaipasin kipeästi. Tajuan nyt jälkeenpäin, että tuo potku miulle oli itsenäistyminen, sekä rakastuminen.
Muutto omilleen oli rankkaa, tosin kesti muutama kuukausi ennen kuin edes ymmärsin että nyt tosiaan ollaan omillaan. On ollut hauskaa, on otettu ilo irti omillaan olosta, on otettu vastuuta, on opittu taloudellista puolta ja on koettu myös niitä einiinkivoja- itsenäisyyden asioita. En missään nimessä väitä, että itseluottamus kasvoi heti omille päästyäni, päinvastoin. Olen ollut omillani vajaat kolme vuotta, ja nyt pikku hiljaa, tunnen olevani itsevarmempi, vahvempi ja voisin jopa sanoa rakastavani itseäni.
Rakastumisessa ja vakiintumisessa miulla oli aina pääasiana, että toisella osapuolella on kaikki hyvin. Aina mitä vaan toisen eteen. Tuota ajatusta en ole muuttanut enkä muuta, mutta täytyyhän sitä itsestäkin huolta pitää. Suhteesssa on kaksi osapuolta, molemmat yhtä arvokkaita. Aina. Suhde toimii, kun pietään huolta toisistamme, unohtamatta pitää huolta itsestämme. Ainakin meillä näin.
Mitä se siis vaatii, saadakseen itseluottamusta ja rohkeutta. Hyvin henkilökohtaista, jokaiselle ihmiselle toimii omanlaiset asiansa, mutta miettiessäni tätä väittäisin että näillä asioilla on suurta vaikutusta tai apua itseluottamukseen. Puhuminen asiasta. Jakaminen muille. Avun ja tuen vastaanotto. Itseluottamuksen puutteen hyväksyminen. Tahto kasvattaa itseään. Asioiden teko, jotka ilahduttaa itseään. Perhe. Ystävät.
Mietippä hetki itsekseen. Mitä mieltä olen itsestäni ja miten kuvailisin itseäni. Olenko kaunis tai komea. Olenko tyytyväinen ja ylpeä itsestäni. Osaanko nauraa itselleni. Rakastanko itseäni.
Otan tässä rakkauden puheeksi, koska miulle se on mitä suurin voima. Rakkautta voi tuntea monta erilaista ja se me kaikki varmasti tiedetään. Perhe, ystävät, lemmikit, harrastukset ja kiinnostuksen kohteet herättävät suuria kiintymyksen tunteita. Mutta rakastaessamme erilaisia ihmisiä tai asioita ympärillä, muistetaanko me rakastaa itseämme. En ennen oikein ymmärtänyt sitä, mutta nyt sanoisin vahvasti kaikille muistutuksena ja ajatuksena, että jotta voit rakastaa muita, on sinun opittava ensin rakastamaan itseäsi juuri sellaisenaan kuin olet. Tuota saan jauhaa itselleni useasti ja suosittelen samaa lämpimästi kaikille.
Tukiverkon joka muodostuu itsensä ulkopuolisista asioista ja itserakkauden omaaminen, on mitä rikkainta elämässä. Sitä tarvitaan. Sitä saa muistutella silloin tällöin itselleen. Kehu. Kiitä. Muistuta. Ota omaa aikaa. Hymyile. Muista, että elät täällä itseäsi varten.
Tämän luettuanne, rohkaisisin kaikkia kuuntelemaan lempibiisinne ja jammailemaan sen tahtiin ja todetkaa itsellenne, että oon kyllä hyvä tyyppi. Hyvin helppoa.
Jättäkää ihmeessä mielipidettä, kommenttia tai omia kokemuksia kyseisestä aiheesta, mielelläni kuulisin muiden ajatuksia.
P.S. Love yourself because you're worth it.
-LAURASWEET
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti